maanantai 2. joulukuuta 2013

Uusien opetusmenetelmien lähteillä

Ammatillinen koulutus on opetusmenetelmien osalta hyvin perinteisellä linjalla, uudet menetelmät eivät ole ottaneet tulta alleen. Valtakunnallisesti erinäisiä hankkeita on aiheen parissa tehty laajalti viime vuosina, mutta näiden laajamittainen jalkautuminen on jäänyt pahasti vaiheeseen. Sitä, että johtuuko tämä opettajien halukkuudesta pitää kiinni vahoista metodeista vai johdon tuen puutteesta on vaikea sanoa. Itse uskon, että molempien osalta on paljon tehtävää tulevaisuudessa.

Keskeisenä juttuna opetusmeneltemien kehittämisessä on tuoda tieto- ja viestintätekniikka osaksi ammatinopetusta, ei irrallisena kokonaisuutena vaan integroituna ammattiaineisiin. Tämä tarkoittaa erilaisia pedagogisia ratkaisuja joita tuetaan tvt:llä sekä erilaisilla teknisillä ratkaisuilla. Tähän meillä tulisi olla kaikki edellytykset teknisesti.

Omalta kohdaltani olen valmis panostamaan johdon rooliin omassa oppilaitoksessani. Keskeinen haaste johdon roolissa on linjata tavoitteet asioiden eteenpäin viemisen suhteen. Ei yksittäisiä linjauksia vaan kokonaisvaltaisia päätöksiä tulevaisuuden tavoitteista. Näitä suurempia linjoja sovelletaan alakohtaiseen kehitäämiseen.

Joka tapauksessa jotakin on tehtävä, koska olemme tippuneet kelkasta jolla nuoret haluaisivat ajaa... Meidän tulisi löytää meneltemät jotka ovat mielekkäitä oppijoiden kannalta. Menetelmiä jotka aidosti tukevat oppimista ja osaamisen rakentumista. Tulevaisuudessa tämä korostuu entisestään kun ammatillisen koulutuksen rahoitus tulee perustumaan läpäisyyn nykyisen läsnäolon sijaan.

Kehittämistyössä tarvitaan jokaisen panosta. Meillä Sataedussa tullaan tekemään nyt loppuvuodesta linjauksia joiden avulla vuosi 2014 aloitetaan vahvasti pedagogisen kehittämisen merkeissä.

tiistai 20. elokuuta 2013

Vuoden parasta aikaa…


Oppilaitokset elävät nyt vuoden parasta aikaa, jos mittaamme tätä innostumisen määrässä. Jokaisessa oppilaitoksessa on uusia opiskelijoita nuoria tai vanhoja, jotka tuovat tuoreen tuulahduksen arkeen. Tämä arkinen innostuneisuus pitäisi osata tartuttaa myös muihin opiskelijoihin sekä henkilökuntaan.

Innostava työ tai opinnot ovat hieno lähtökohta arkiselle aherrukselle. Se on jokaiselle tavoiteltava tilanne. Itse tarkastelen tätä ammatillisen koulutuksen näkökulmasta ja samalla pohdin sitä kaarta jonka nuori tekee ennen päätymistä työelämään. Miten saamme ensimmäisinä päivinä näkyvän innostuksen esiin ja pysymään. Realismia on se, että opiskelijat hakevat omaa paikkaansa vielä opintojen alkumetreillä, mutta toivottavasti ajan kuluessa huomaavat onko opiskelemansa ala oma juttu.

Monesti meillä on suurena huolena se, että löytääkö nuori koulutusta vastaavaa työtä? Itse olen tullut siihen tulokseen, että tärkeintä olisi löytää työtä. Sellaista työtä joka on juuri hänelle kaikkein palkitsevinta. Haluaisin nähdä sen, että me tukisimme nuoria entistä voimakkaammin kasvamaan hyvinvoiviksi kansalaisiksi niin työssä kuin kotonakin. Tätä puolta voimme entisestään kehittää ammatillisen koulutuksen parissa kehittää. Uskon myös, että ammatilliset opit tarttuvat paremmin kun elämän perusasiat ovat kunnossa.

Aina välillä haasteena on ymmärtää missä maailmassa meidän opiskelijat oikeasti elävät. Yritämmekö pakonomaisesti pakottaa nuoria meidän maailmaan vai mukaudummeko?

Kaikki me koulutuksen parissa työskentelevät olemme kuitenkin etuoikeutettuja, koska saamme olla oleellisesti vaikuttamassa nuorten ja yhteiskunnan tulevaisuuteen.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Nuori valitse oikein

Tulevien viikkojen aikana monet nuoret asettavat askeleitaan tulevaisuuttaan varten. Perusopetuksen keväällä päättävät  pohdiskelevat parhaillaan, että mitä tämän jälkeen. Viimeistään talviloman jälkeen on aika tehdä valintoja oman tulevaisuuden osalta. Hakeutuuko lukioon, ammatilliseen koulutukseen vai perusopetuksen jälkeiseen lisäopetukseen tai ammatilliseen valmentavaan koulutukseen. Koulutusvaihtoehtoja löytyy useita, mutta miten jokainen nuori löytää oman paikkansa.

Nuoret tarvitsevat aikuisen tukea pohtiessaan omaa tulevaisuuden suuntaa. Perusopetuksen puolella opinto-ohjaaja on pystynyt tarjoamaan realistisen kuvan tarjolla olevasta koulutuksesta ja nuorella on mahdollisuus päästä tutustumaan häntä kiinnostaviin opintoihin. Tästä huolimatta kodin rooli tulevaisuuden valintoja tehdessä on kaikista tärkein. Nuoren ja vanhempien pitäisi löytää realistinen vaihtoehto tulevaisuuteen, suunta joka kiinnostaa ja josta on mahdollisuudet työllistyä tulevaisuudessa. On tärkeää löytää oma juttu, joka kiinnostaa seuraavat kolme vuotta ja jatko-opintoja silmällä pitäen monesti vielä pidempään. Suuri merkitys tulevaisuuden rakentamisessa on omalla historialla, sillä mitä on tehty tai jätetty tekemättä, tämä vaikuttaa merkittävästi valintojen toteutumiseen. Lukiokoulutuksen vaativuus ja ammatillisen koulutuksen suosio ovat asioita, joita kannattaa pohdiskella omia tavoitteita asetettaessa. Heikosti sujunut perusopetus on molempien opintojen aloittamisen kannalta suuri haaste. Ammatillisen koulutuksen osalta suosituimpien opintoalojen hakijamäärät ovat sellaisia, että heikolla perusopetuksen päättötodistuksella ei ole mahdollista päästä opiskelemaan kyseistä opintoalaa. Nämä faktat olisi hyvä ottaa huomioon jo jatkosuunnitelmia tehdessä. Aseta itsesi kokoiset tavoitteet.

Tulevaisuuden ennakoiminen on haastavaa, vaikkakin tätä kokoajan tehdään. Tällä hetkellä tekniikan aloista metalliala kaipaa kokoajan lisää työntekijöitä ja tämä trendi tulee jatkumaan myös tulevina vuosina alan ikärakenteen vuoksi. Palvelujen puolella kaupanala työllistää tasaisesti, myös sosiaalialan vetovoima jatkuu.  Tilastotiedon valossa Satakunnan suhdannekehitys on ollut positiivinen ja yritykset ovat edelleen palkanneet henkilökuntaa tasaisesti.

Tuleville vuosille sijoittuvat opetus- ja kulttuuriministeriön säästöt tulevat vaikuttamaan koulutuspaikkojen tarjontaan. Koulutuksenjärjestäjät joutuvat pohtimaan työelämälähtöisesti aloja, joille koulutustaan tulevaisuudessa painottavat. Toinen merkittävä muutos on opiskelijavalinnan uudistaminen toisen asteen koulutukseen hakeutumisessa. Opetus- ja kulttuuriministeriövetoinen hankekokonaisuus konkretisoituu kevään 2014 yhteishaussa, jolloin opiskelijavalinta tulee suosimaan ensisijaisesti perusopetuksen päättäneitä sekä perusasteen jälkeistä tutkintoa ja koulutuspaikkaa vailla olevia hakijoita. Tämä muutos korostaa oikean opiskelupaikan löytymisen merkitystä, koska tulevaisuudessa opintojen keskeyttämisen jälkeen uuden opiskelupaikan saaminen voi olla haastavaa.

Nuori, pohdi tarkkaan omaa suuntaasi ja tarkastele vaihtoehtoja pitkällä aikavälillä. Keskeisintä on löytää oma itseä kiinnostava ala, jonka parissa jaksat viedä opinnot läpi. Hyvin suoritetut opinnot ovat monelle suora väylä työelämään.